sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Viikonloppua

Viimesen 7 vuotta kun olen ollut työelämässä, olen aika paljon tehnyt viikonloppuvuoroja. Silloin kun työelämäni aloitin niin ne ei aluksi haitanneet, mutta nyt jo kaipaisi sitä että työt tehtäisiin arkena ja viikonloppu olisi sanansa mukaisesti viikonloppu. Pahaan olooni olen nyt hakenut apua lääkäriltä ja onneksi sinne pääsen huomenna uudestaankin. Tämän viikonlopun olin toivonut aikoja sitten vapaksi ja se kannatti.

Viikonloppu alkoi Arnoldsin ihanalla pinkillä donitsila
Olen tänä vuonna osallstunut kolmeen lahjanvaihtorinkiin: Joulun Taikaa foorumiin, Salaiseen Jouluystvään ja Joulukissaan. Joulukissan lähetystiedot sain vasta tänään, mutta Joulun Taikaa paketti, sekä Salaisen Jouluystävän ensimmäinen paketti saapuivat juuri sopivasti viikonlopuksi.

Nämä yllärit olivat Joulun Taikaa paketissa Salaisen Tontun lähettämänä. Juuri tuona päivänä minun oli kamalasti tehnyt mieli kyseistä Suomi suklaata ja hyväähän se oli. Mitäs muut paketit sisälsivät?

 Suklaan lisäksi sain Muumi piparkakkumuotteja (joista Mörkö on erityisen hieno), sydänheijastimen (joka on varmaan itsetehty), sekä kissapallon. Aku Ankka kortti kruunaa kaiken ja sopii hyvin tähän joulun edeltävään aikaan.

Salaisen Jouluystävän paketin sisältö taas oli tämmöinen:
 Pussi Pukkisuklaata (joka odottaa vieläkin syömistään), Suomenlippupaketin tuikkuja (itsenäisyyspäivä kynttilöiksi), kauniita servettejä, suloisen kissakortin sekä ihanan valolampun ja siihen paristoja. Pettereita oli sen verran paljon mukana, että riittää meidän telkkarin kaukosäätimeenkin, sillä juuri nuita pieniä se tarvitsee.
Tämmöinen lamppu siis on ja kun valon laittaa päälle, niin tuo teksti ja tähdet kyllä näkyvät kauniisti.

On ollut ihana viettää viikonloppua mieheni ja Boriksen kanssa. Boris onkin meidän perheessä ainoa joka tänään viettää isänpäivää, sillä Boris on Pikku Myy nimisen kissaneidin isukki.

Hyvää isinpäivää Boris
Perjantai-iltana käytiin avomieheni kanssa Neljän Ruusun konsertissa paikallisessa tanssiravintolassa. Aivan loistavan setin soittivat ja entistä enemmän olen kyllä Neljän Ruusun musiikista alkanut pitää. Yhtyeellä on hienoja sanoituksia biiseissään ja monet kappaleet ovat koskettavia.
Neljän Ruusun tunnelmissa

Tähän Neljän Ruusun Veri kappaleeseen on hyvä lopettaa. Rauhallista isienpäivää ja toivottavasti muillakin oli yhtä ihana viikonloppu kuin täälläkin.

maanantai 6. marraskuuta 2017

Uimaan

Opin uimaan siinä 5-6 vuotiaana. Kotitaloni lähettyville avattiin juuri nuihin aikoihin uimahalli ja taisin olla ensimmäisten joukossa, jotka siellä kävivät uimakoulun. Innostuin vedessä olemisesta heti ja kyseisessä uimahallissa vietinkin paljon aikaani, sillä kodimme lähettyvillä ei ollut hyvä uimapaikkoja. Muutaman kerran kesässä saatoin kaverin porukoiden autokyydillä päästä järveen uimaan, mutta se oli todella luksusta. Mökilläkin tykkäsin aina käydä juuri siksi, että siellä on lampi.

Luonnovesissä kun en lapsena päässyt uimaan, niin näin aikuisena olen sen takaisin ottanut. Melkein mikä tahansa jorpakko kelpaa uimavedeksi minulle, kunhan ilma on lämmin. Toukokuussa olen talviturkin usein heittänyt ja jos en silloin niin viimestään juhannuksena. Elementtini on kyllä tuli, mutta sen vastakohtana vesi on kanssa hyvin lähellä minua. Nämä kaksi elementtiä ovat minussa paljon voimakkaammin esillä, kuin maa ja ilma. Kylpylöissä olen suhteellisen vähän käynyt. Viihdyn niissä kyllä, mutta jotenkin niissä on liian vähän virikkeitä minulle. En jaksa vaan lillua tuntikausia porealtaassa, vaan kaipaan actionia. Yksi syy myös miksi kylpylät ei ihan vetoa on se, että kun kuitenkin joudun niissä ilman silmälaseja haahuilemaan, niin niiden visuaalinen anti jää minulle aika vajaaksi. Uimahallit ovat paljon yksinkertaisempia sisustukseltaan.
Laituri suoraan Näsijärveen
En ole koskaan uinut kilpaa, vaan uintiharrastukseni on enemmän tullut tuosta vedessä leikkimisestä. Alakouluikäisenä kävimme noin kerran viikossa kavereitteni kanssa uimassa, sillä kallista se ei ollut. Lapsilippu maksoi noin 10 markkaa ja myöhemmin 2 €uroa. Silloin uimahallissa laskettiin korkeasta liukumäestä, kilpailtiin erilaisten pellehyppyjen muodossa, koitettiin heitellä lentopalloa, leikkiä Tarzania altaa yläpuolella olevalla köydellä, lautailtiin uimahallin lautoilla, tehtiin esteratoja, heiteltiin rengasta ja teimme toisillemme vesikierroksia niin, että yksi istui uimarenkaan sisällä. Viimeisimpänä mentiin aina luvatta monitoimialtaaseen, sillä sinne oikeasti sai mennä vain yli 12-vuotiaan kanssa. Eipä meitä sieltä pois häädetty ja tykästyin kovasti näihin poreileviin altaisiin.

Ruusun Aikaa sarjan jaksosssa Samaa Tussia Marja (Riitta Räty), Esko (Jukka Puotila) ja Roope (Pauliina Sykkö) ovat kanssa uimahallissa.
Yläasteelle päästyäni alkoi oma kehon näyttäminen hävetämään uimahallissa, eikä sellainen lapsenmielinen puuhailu ollut enään soveliasta. Niimpä uiminen jäi pitkäksi aikaa. Vasta muutettuani kotoa pois olen jälleen innostunut uimisesta ja nykyään kyllä ihan pyrin kerran viikossa altaaseen päästä pulahtamaan. Harmikseni tuolla lähiuimahallissa on vähän ihmeellinen tuo pukuhuonesysteemi, sillä siellä on erillinen koppi, jossa vaatteet täytyy vaihtaa ja sitten yleisesti koppi johon ne pistetään säilöön. Pidän enemmän miesten puoli ja naistenpuoli systeemistä uimahalleissa. Pukeudun kait liian leveästi, mutta synkässä kopissa vaatteitten vaihtaminen ei minua kummosesti innosta. Saunassa kuuluu käydä ennen ja jälkeen altaaseen menon ja nykyään uimisrutiinini on 500 metriä rintauintia, 500 metriä vesijuoksua ja vielä sama uusiksi. Tähän perään otetaan rentoutus seremoniat, eli porealtaat ja erkoissuihkut jos sellasia on, sekä lämmin ja kylmävesialtaat. Kyllä yhdelle uintikerralle minulla saattaa kaikkineen mennä se 3 tuntia, joten aikaa vaatii.

Unelmieni uimahalli on sellainen jonne sisäänpääsy olisi muutaman euron. Siellä on perusaltaiden lisäksi kylmäallas, poreallas, ulkoallas, järvivesiallas (eli sellasta ei niin kloorista vettä ja vähän viileämpää), teemoitetut saunat, altaiden vierellä vihreitä kasveja, ratatemppuallas (myös aikuisille), matalat hyppypaikat, jokin semijännä liukumäki sekä naisten ja miesten omat pukuhuoneet. Sisäänkäynnin yhteydessä olisi hyväntasoinen oikea kahvila ja kioski.

Nämä Lasse kirjat on kyllä uimisen jälkeen "se" juttu
Minulla on muutama juttu, mitkä uimahalleissa käynneistä tulee aina mieleen. Nimittäin uimahallissa uidessa alkaa tehdä älyttömästi tehdä mieli lukes vahoja Lassre kirjoja, joissa myös välillä käydään uimassa. Toinen juttu mitä hallin jälkeen tekee aina mieli on pelata Barbie Super Sport peliä ja sen lumilautailukenttiä. Tämä on jostain tuolta lapsuudesta niin iskenyt päälle, aina siellä monitoimialtaassa kun katteli pihalle pimeisiin ikkunoihin tuli hinku päästä tätä peliä pelaamaan. Tähän kanssa liittyy se, että uimahalleissa pitää käydä syksyllä/talvella ja kotia lähtiessä pittää olla pimeätä.
Barbie Super Sport pelissä voi lumilautailla tai rullaluistella. Jokaisen kentän jälkeen lyhyessä videoklipissä barbiet zemppaavat sinua sanomalla "Me ollaan parhaita". Tämän kolmerataisen lumilautalukentän jälkeisessä videossa nähdään ihana talvimaisema, kun ollaan hiihtohissin kyydissä. (Jos siis valitsit alussa barbisi oikein)
Tänään kävin uimassa. Lassea en ole vielä illalle lukenut ja Barbie Super Sport odottaa tossa vieressä. Vähän herkkuakin hain, sillä tekeehän tuo uiminen nälkäiseksi. Viime viikolla käväisin Ikealla hakemassa tuikkuja ja niitä poltellessa on hyvä talvea taasen odotella. Ikeasta ei joulukoristeet mukaan nyt lähtenyt, mutta muutamia nättejä asetelmia siellä oli esillä. Uutta joululehteä olen kanssa harkinnut ostavani, mutta sitä kun selailin kaupassa niin koin, ettei se ole hintansa väärti. Tori.fi sivulta löysin vanhoja joululehtiä myytävänä ja 3 kpl vanhoja lehtiä sain samalla hinnalla mitä tämä uusi lehti olisi maksanut kaupassa. Mahtava löytö  ja nyt vain odotellaan postia saapuvan.

Joulumieltä meille tuokaa
Ikean kuusi

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Pimeää

Yleensä nautin suunnattomasti tästä lempivuodenajastani, syksystä ja talvesta. Nyt kuitenkin mieleni on lähes kokoajan pimeä. Ahdistaa se, että minusta tuntuu työn varjostavan ja rajoittavan normaalia elämääni. Yötyö on tosiaankin nyt viimeisten parin viikon aikana saanut minut itkemään monesti ja ahdistaakin jo ajatus mennä töihin. Siitä puhuminen ja ääneen sanominen helpottaa vähän, mutta samalla koen itseni jotenkin vajaavaiseksi, kun en pärjää.


Töistä tullessa on pimeää, sataa, on kylmä ja pelottaa kun miehet huuutaa ja viheltelee perään. Busseja pitää iltaisin odottaa lähes tunti ja suoraan ovelle ne ei aina tule, vaan osa matkasta eli vajaat puolituntia pitää vielä kävellä. Puoli viiden aikaan aamuyöllä se ei todellakaan houkuta. Itse työkin on jo todella intohimotonta ja motivaatiota ei ole lainkaan. Monesti täytyy todella sinnitellä, että silmät pysyvät auki ja pystyn keskittymään.

Kotona ollessa lasken tunteja töihinlähtöön. En saa aikaiseksi kuntoilla, kun ajattelen että ehtiikö käydä suihkussa ja tukka kuivua sen jälkeen. Harrastuksiin ei ole voinut keskittyä, kun sieltä pitää mennä suoraan hommiin. Päätä särkee päivittäin, samoin niskaa ja hartioita. Koen syyllisyyttä jos en ota tarjottua vuoroa vastaan, jos toinen on joutunut sairaaksi. Onko tämä enään tervettä?

Vapaa illat ja varsinkin viikonloput haluan viettää kokoajan jonkun seurassa. Miehen ja Boriksen kanssa ollaan sulkeuduttu kotia, enkä edes muista milloin muita ystäviä olisin nähnyt. Tunnelmavalojen loisteessa tulee syötyä suklaata ja juotua kaakaota. Yhden joulukirjankin ostin kirpparilta ja uudet joululehdet kun ovat ilmestyneet kauppoihin, niistä yhden haluaisin napata kotiani.

Ylipäätänsä semmoinen surumielinen painolasti on pääni sisällä, joka on viimeisessä kuukaudessa kasvanut kasvamistaan. Eilen näin kiireessä pomoni, joten en asiaa ehtinyt tuoda esille, mutta  huomenna vihdoinkin soitan hänelle ja sanon että tämä homma saa loppua vuodenvaihteeseen. Talviloman jälkeen joko lähden kokonaan, tai sitten haluan kouluttautua toiseen hommaan, joka on päivätyötä. Tämä ei voi enään jatkua.


perjantai 20. lokakuuta 2017

Alkupolku Ekaluokka

Olen pikkusesta pitäen tykännyt tietokone peleistä. Mitkään räiskinnät tai muut ei ole koskaan mua kiinostanut, vaan tykästyin kamaasti tähän Alkupolku sarjan opetuspeleihin. Ekaluokka, tokaluokka ja kolmasluokka on minulla hyvin tahkottuja pelejä, itteasiassa kolmatta luokkaa innostuin pelaamaan vasta yläasteikäsenä, koska sen sisältö on minusta aika laaja perus 9 vuotiaalle ja tietokone ei meinannut sitä aikaisemmin kunnolla käynnistää. Vaikka nämä opetuspelit onkin ihan lapsille suunnattuja, niin viihdyttäviä juttuja näissä on minusta vielä aikuisenakin.

Aloitan esittelyni Ekaluokasta.

Ekaluokka alkaa tällä näkymällä. Kun koulun ovea painaa tulee kirjautuminen ja esitellään pelin päähahmo Arttu koira. Arttu on joka pelissä mukana, joko selittäjänä, toimijahahmona tai kertojana.
Kirjautumisesta päästään luokkahuoneeseen.

Luokkahuoneessa Arttu tekee pikkuisen tanssin ja opettajanpöydän takana on rouva Kukkanen. Kukkanen kyselee pikkupeleissä kysymyksiä, joilla voi saada pisteitä ja pisteillä merkkejä. Pelissä on tavoitteena kerätä kaikki matikka, luonto, lukemis ja aikamerkit. Merkit kertyvät siniseen rasiaan, joka on tuolla radion alapuolella. Radiosta voi kuunnella lauluja kuten Olen porkkana ja Nolla. Luokkahuoneessa on seuraavia tomintoja: kellosta pääsee peliin, jossa opitaan kellonaikoja, tietokonessa on muistipeli, pensseleistä pääsee piirrustus ja värityskirjaan ja hiirenkolossa on hiirikuoro, jonka tarkoitus on kait opettaa musiikkia.

Kirjahyllystä pääsee suosikkipeliini, eli satukirjojen luokse. Hanhiemon tarinat kirjan lorut ovat oikeasti Hanhiemon tarinoita, muut kirjojen sadut taitavat olla pelinkeksijöitten omaa jälkeä. Jokaisessa kirjan aukeamassa on pientä animaatiota ja kirjojen tarinat ovat vähän teemoittain. Karkkiautomaatin saduissa on matemaattisia juttuja, Leivon lennossa käsitellään eläimiä ja Sininen Planeetta tarioissa käydään maantiedettä. Sadut ovat oikein hassuja ja niissä on kivan kuuloiset lukijat.

Jokaisessa kirjassa on sisältö, josta voi nähdä mitä tarinoita kirja sisältää. Pienenä satu Tero Toukasta oli yksi suosikkejani. Osassa kirjoissa on enemmän satuja ja osassa vähemmän. Aina sadun kuunneltua rouva Kukkanen kysyy kysymyksen satuun tai sen teemaan liittyen, jolla voi kerryttää itseleen pisteitä.

Tässä on tarina Kolmioista, Ympyröistä ja Nelikulmioista. Animaatiot tosiaankin liikkuvat ja hassut ääniefektit tuo huumoria mukaan tarinaan. Kuvitus on monissa paikoin parempaa kuin tässä tikku-ukon näköisessä tarinassa.

Tämä tarina taas kertoo pojasta ja hänen päivästään kellon tahtiin. Nyt on yöpalan aika.

Kun saduissakin syödään, niin pitäähän itse koulussakin olla ruokala. Hanna emäntä tässä esittelee koulun ruokatloja. Välipala-automaatilla täytyy laskea Artun kolikoita, että voi ostaa omaa evästä. Kassakoneen kohdalla pääsee kokeilemaan allekkainlaskua, Arttua painamalla pääsee valitsemaan sopivia pizzoja, vihannes kuva laulaa laulun vihanneksista ja hampurilaisten kohdalla on suosikkipelini.

Ruokatarjoilun aika. Lapset sanovat montako osaa ruokaa he haluavat ja tarjottimet täytyy täyttää pikapikaa. Koulun ruokatarjoilu on suht laajaa ja aina tätä kuva katsoessa mietin, että hitsi kun saisi broileripyöryköitä, salaattia ja ranskalaisia pääruuaksi ja jälkkäriksi keksejä, jätskiä ja mansikoita.

Kun keittiöaulassa painaa kassakoneen viereistä ovea pääsee keittiöön. Siellä on mahdollista uudestaan valita Artun Pizzapeliin tai sitten mennä monitoimikoneen äärellä olevaan kokkauspeliin. Aineksia oikea määrä laitteeseen ja kone tekee herkut valmiiksi. Jos yksikin juttu menee väärin rohmuhirviö tulee ja vie kaiken.

Ruokailun jälkeen on välitunnin aika. Välituntipihalla on kolme peliä. Voi mennä pojan kanssa heittelemään merkkejä, josta saa paljon pisteitä ja helposti lisää merkkejä. Marmorikuulilla voi tehdä yhteen ja vähennyslaskuja ja Artun koirankopin edustan hiekkalaatikolla voi pelata etsimisleikkiä. Arttu piilottaa hiekkaansa milloin mitäkin: sanoja, numeroita tai kirjaimia. Väline antaa vihjeen, onko etsimäsi juttu juuri siinä kohdalla.

Viimeisimpänä toimintona Ekaluokassa voi lähteä luokkaretkelle. Bussin suuntanappuloita voi painaa vähän miten sattuu ja sitä kautta päädytään joko eläintarhaan tai uimarannale. Välillä rouva Kukkanen tulee kuorma-autoineen tielle taas heittelemään kysymyksiään.

Luokkaretkipaikoissa ei ole pelejä. Eri kohteita napsauttamalla saa näkymiin vaan erilaisia toimintoja. Kaktus osaa haukotella ja kuusi lentää taivaaseen.
Hiekkaranna on keäsinen fiilis. Aurinko laittaa arskat silmilleen, radiosta voi kuunnella samoja lauluja kuin luokkahuoneessa, merirosvot hyökkää ja hiekkalinna sortuu.

Alkupolun Ekaluokka on todella helppo ja kiva aloittelu peli lapsille, joka tutustuu ekaa kertaa tietokoneisiin. Siinä ei ole mitään vaikeuksia ja tunnelma on sopivan keveä. Tämä tuskin kyllä edes nykyisillä koneilla toimii, mutta onnekseni meikällä on virtuaali kone Windows 95 mallista, jolla tämä pyörii ja saan kuulla taas ne hassut tarinat tuolta kirjahyllystä. Pidän tälläisistä kepeistä peleistä, joissa ei ole varsinaista tavoitetta, eikä alkua tai loppua. Pikkupelejä pelataan niitten hauskuuden takia, ei niinkään että saadaan peli loppuun. Siksi kait näin vanhanakin tykkään tämmösistä peleistä.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun...

Lokakuu on täällä ja joulua ei pidä kauaa enään odottaa. Mieleni kirkastui, kun tajusin että pianhan voi katsoa taas The Joulukalenterin. Pikkuhiljaa alan lahjoja miettimään ja valoja hankkimaan. Lokakuu on nimittäin mitä ilmeisemmin pimeä, sillä jo kahdeksan aikaan ulkona on ihan mustaa. Ehkä siksi Miljoonasateen Marraskuu laulussa juuri lauletaan repaleisesta lokakuusta.

Tähän tekstiin siksi ajattelin esitellä kaikkia hassuja kuvia mitä koneeltani löysin ja teksti tulee olemaan vähän "repaleinen".

Tässä on eläinpeli. Kyseinen peli oli meillä ukin ja mummin luona ja tykkäsin kovasti. pelissä piti etsiä eläimille perheet, eli karitsa, lammas ja pässi oli yhtä perhettä. Monet kortit tästä pelistä olivat kadonneet ja joitain vuosia sitten jostain kirjakaupasta löysin tämän samaisen pelin. Ihania kuvia eläimistä tässä on ja kyllä vieläkin viehätyn nuista kuvista, ne tuo mieleeni hetket Kuusamossa ukin ja mummin pöydän alla, jossa näillä pelailin ja leikin.

 Nämä kortit ovat myös ukin ja mummin luota. Hullunkuriset perheet, mutta piirrettynä eläinversiona. Nämä ja ylemmät kortit löytyivät heidän lipastostaan, jonka äitini oli siivonnut. Todellakin tahdoin nämä itselleni ja harmi kun vain näin vähän kortteja tästä pelistä on säästynyt. Onko tästä uusintapainosta? Jos joku tietää niin saa huikata.

 Tutustuin ekan kerran Maailman ympäri 80 päivässä tarinaan animaationa ja myöhemmin tykästyin tv-sarjaan (jossa on Pierce Brosnan) ja innostuin kirjastakin. Äiti sitten joltain kirpparilta tämän lautapelin oli löytänyt ja auta armias kun nauroin tuolle "Viiksivaha on loppu" tehtäväkortille! Löysin muuten Vares aiheisen lautapelin ja sitä täytyy ehottomasti joskus kokeilla. Minusta on hauskaa, että leffat ja sarjat voi näin kääntyä peleiksi.

Tässä on yksi erä pehmolelujani. Panda, Feenix-lintu (Puhelimen tai postin tai jonkun maskotti) Painajainen ennen joulua Jack, Mansikkanalle, Nukkumatti, Stich, Nalle, Sammakko ja Pesukarhu. Porukoillani nukun edelleen vanhassa kerrossängyssäni, jonka yläkerta on täynä vanhoja rakkaita pehmoleluja.

En osaa sanoa mistä tämmöinen pinssimääräkin minulle on kertynyt. Yksi päivä vain sitten innostuin laittamaan ne tälläseen siniseen huiviin. Ei näillä varmaan mitään koskaan tee, mutta hauskan näköisiä kyllä ovat. Nuita kasvopinssejä tuli ihan keräilytäkin joskus lapsena. Nuo hattu ja sateenvarjopinssit on siskolta peritty ja minusta ne ovat ihan äärimmäisen kauniita.

 Tässä on yksi Teeny Weeny families taloista. Täällä kuuluisi asua kauppiasnalleperhe, mutta hahmoja ei tämän mukana tullut, kun jostain kirpparilta tämä ostin. Pienenä omistin näitä ihan valtavasti ja niillä leikin makuuhuoneeni lattialla. Omassa telkkarissa pyöri samaan aikaan Napakymppi tai sitten leikki jätettiin kesken kun piti mennä saunaan ja Bumtsibumin ääreen. Samalla tuli syötyä Jäätelöauton jäätelöitä.

 Vanhassa Harlekiini videossani on ihania mainoksia. Tämä kuva Kindermunasta on siitä. Kindermunalelujakin keräilin lapsena, mutta taisin lopulta heittää ne roskiin. Krokotiilit on vähän vanhempaa, mutta elefantteja itelläni oli ja montakin kappaletta. 

Omistan vahoja kunnon dublo legoja ja niistä välillä tykkäsin koota tämmöisen mummon mökin. Alkeellinen ja sähkötön mummonmökki oli vastapainona yleensä moderneille, isoille kotileikeille mitä legoilla tykkäsin rakennella. 

Vielä loppuun muutama kirja porukoillani olevasta kirjahyllystä. Peppi Pitkätossu karkumatkalla on aina kivaa luettavaa, sillä elokuvaa en omistanut kuin vasta pari kuukautta sitten. Barbar kirjassa on eräs kuva, josta aina tykkäsin: Babarin tytär uuden ystävänsä kanssa on laskemassa liukumäkeä järveen. Muumioppaan toivon joita vuosia sitten lahjaksi ja ainakin tämän postauksen perusteella minulla on hyvin Hemulimaisia piirteitä. Maailman ympäri 80 päivässä on tuolla Muumioppaan alla. Harmikseni kirjan suomennos on huono ja se on vielä lyhennetty. Paremman painoksen haluaisin siitä. Lumiukko on lyhennetty kuvakirja klassikkoelokuvasta. Rakkautta on kirjassa pyörii nuo kaksi hahmoa (joitten nimiä en tiedä), jotka minulle on tuttuja postikorteista ja äitin vanhasta pyyhkeestä. Tuo on todella ihanan  romanttinen hyvän mielen mietekirja. Kissimirrin jouluaatto oli lapsena yksi suosikkikirjojani. Lainasimme sitä lapsuuenystäväni kanssa aina kirjastosta ja ihailimme sen ihanaa kuvitusta. Kissimirri on niin luontevan näköinen. Tänä vuonna ostin kyseisen kirjan juuri tuolle lapsuuden ystävälleni joululahjaksi ja toivottavasti hän tykästyy tuohon lahjaan ja se tuo hänelle yhtä ihanan nostalgianjoulumielen kuin minullekkin. 

Syksyä sitä jaksan kuvata, on niin kaunis vuodenaika kyseessä


Boris on nyt asunut meillä lähes kuukauden. Vaikka välillä katti kiristää hermoja, niin onhan se muuten ihan mahottoman sulonen. Nyt ekaa kertaa Boris meidän kanssa tuli samaan sänkyyn maate ja on kyllä ihana kun lämmin karvapallo on vieressä. 

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Syksyä mielessä

Tänään todettiin Boriksen kanssa, että syksy on kunnolla tullut. Boris kun on tykännyt ulkoilla, mutta tnään pihalla viivyttii vain vartti, kun oli niin kylmää jo. Olen tässä viettänyt syysiltoja ja päiviä enemmän sisällä, mutta sauvakäveltyä kanssa välillä onneksi innostun. UIminen on kanssa maistunut ihanalta viime aikoina, pulahtaa kuumaan altaaseen ja lämpöseen saunaan.

Sadetta ja aamukastetta on pihalla ollut ja niitä ollaan Boriksen kanssa ihailtu. Punaisia lehtiä on jokapuolella ja sadepisaratkin niissä oikein kimmeltelee.

Auringon paistaessa taas ulkoilu on ollut molemmista mielekästä. Kyllä syksy vaan on niin kaunis, mutta talvea tässä jo odottelen. Toissa vuonna aloitin polttamaan erästä punaista kynttilää ja sama kynttilä on edelleenkin kesken.
Viime viikolla innostuin jopa leipomaan pullaa. Löysin hyvän korvapuustin ohjeen kinuskikissan sivuilta ja herkullisia puustit olivatkin. Lukemisena oli herkutellessa Jukka Puotilan elämänkerta, jonka tänään sain luettua loppuun. Oikein mielenkiintoinen teos oli kyseessä ja kiva katsaus Puotilan maailmaan ja tekemiin töihin.

Talvipöytäliinankin olen jo laittanut esille. Boris on nnostunut nyt kanssani sohvalla makoilemaan ja enpä ole hassumaa asentoa oikeasti kissalla pitkään aikaan nähnyt.
"On nälkä äiti, on nälkä." "Mut justhan me Boris syötiin." "Siltikin on nälkä äiti!"

On ollut ihanaa olla Borksen kanssa. Tuo kisu on kyllä niin rakastettava. Tässä aamuisin on nyt ollut uskomatonta usvaa, joka toi joulumieleni esille. Katsoinpas siksi Lumiukon dvdltä aamuteetä juodessani Boriksen vierellä. Tästä ei aamu tunnelma voi hartaammaksi mennä.


Ihanaa syksyn jatkoa kaikille!


maanantai 18. syyskuuta 2017

Tontut ja Koiramäki

Mauri Kunnaksen kuvakirjat ovat pienenä ollut minulle hyvin tärkeitä. Siskon omistama Suomalainen Tonttukirja katosi hyllyyni ja sen seuraksi sain Koiramäki kirjan, joka sisältää Koiramäen maalla, Koiramäen lapset kaupungissa ja Koirameän talven. Tuo kokoelma on varmasti yksi edelleen eniten lukemiani kirjoja.
Tämä Suomalainen Tonttukirja on minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeä. Uskon suomalsiiin haltijoihin ja tonttuihin erittäin vakaasti ja minusta nämä Kunnaksen piirtämät tontut ovat juuri sitä, miltä itsekkin uskon heidän näyttävän. Vaikka tarinat eivät olekkaan tosia, niin kaikella, myös tontuilla on jonkinlainen totuuspohja. Kirja sisältää pieniä muutaman sivun tarinoita mitä erilaisimmista tontuista ja kuvittaa ne mitä mainioimmin. (Ja Näsähän saa Suomalaisen Tonttukirjan ironisesti lahjaksi Kertulta ja Ollilta The Joulukalenterissa!)
Tässä on tarina Nippe Nokinokasta, joka on saunatonttu. Sauna on muutenin pyhä paikka, joten ei ihmekkään että tontut ovat sen omakseen ottaneet. Kunnaksen piirtämä sauna on oikein unelma, josta saisi mita parhaimmat löylyt.
Viimeinen tarina kirjassa on Manu nimisestä tontusta, joka viettää joulua. Tämä joulun kuvaus on upein ja tunnelmallisin kuvaus, mitä olen koskaan mistään kirjasta löytänyt. Itseasiassa koko tämä kuva on minulle yhtäkuin joulu.
Tämä Koiramäki kokoelma sisältää siis kolme Koiramäki kirjaa. Paljon myöhemmin tämän jälkeen on julkaistu mm. Koirameän Martta ja tiernapojat ja Koiramäen Martta ja Ruuneperi. Ensimmäinen kirja tässä kokoelmassa kertoo Koirameän elämästä maalla ja siinä kuvaillaan hyvin eritavalla maaseudun tehtäviä. Seuraava kirja Koirameän lapset kaupungissa on taasen kuvituksena paljon rikkaampi ja yksityiskohtaisempi. Kaupunki on siinä paljon alkeellisempi mitä kaupungit nykyään ja siksi se onkin niin mielenkiintoinen.
Tässä kaupungin koulussa eri vuosiluokat työskentelevät samassa luokkahuoneessa. Eipä sitä itse koulussa käydessä ajatellut, että näin se on ennen toiminut.
Kaupungin torilla taasen on enemmän vilskettä mitä Tampereen keskustorilla nykyään. Sellainen markkinahumu tästä kuvasta kyllä huokuu.
Kolmas kirja on Koiramäen talvi. Kunnas osaa piirtää mitä ihanimpia talvikuvituksia ja suosikikseni näistä kolmestä tämä kirja helposti yltää. Talvikirja kattaa alkutalven aina joulusta uuteen vuoteen ja loppiaisen kautta kevääseen. Tämä kuva on varsinkin jäänyt mieleeni, sillä kävin joskus lapsena Oulun kotiseutumuseossa luokkaretkellä, jossa on miniatyyrikuvitusta näistä Kunnaksen kirjoista. Tästä kuvasta oli tehty todella hieno ja iso miniatyyri ja tähdet oikein kimaltelivat siinä. Virittää ihanaan joulutunnelmaan.
Sillä joulua Koiramäessä tietty vietetään, mutta tässä ei ihan sitä samaa tunnelmaa ole, mitä jo edellä mainitussa Tontun Joulussa. Mauri Kunnas on kyllä jaksanut ja innostunut joulukirjoja tekemään, sillä Joulupukki, Joulupukki ja Noitarumpu, 12 lahjaa Joulupukille ja Onnin paras joululahja on myös Kunnaksen väsäämiä. Salaa toivon, että Kunnas vielä yhden joulukirjan tekisi.
Koiramäen Joulukirkko mainitaan Koiramäen Talvessa, mutta oman kirjansa Mauri Kunnas julkaisi, kun kirkon esikuva Vammalan vanha kirkko oltiin poltettu tuhopoltossa ja sen korjaamiseen haluttiin kerätä rahaa. Itse löysin tämän joulukirkon vasta muutama vuosi sitten kirpparilta ja kuvitus on kyllä tunnelmallinen. Harvoin noin kaunista kirkkoa hyvästä lastenkirjasta löytää.
 Oululaisena äiti tietenkin aikoinaan hankki minulle tämänkin kirjan, koska hän niin pitää tiernapojista. Itse en tätä perinnettä ihan ymmärrä, mutta tarinassa ja kuvituksessa on sellaisen joulun odotuksen tuntua. On hienoa, että Kunnas on jatkanut ja liittänyt tarinoihinsa tätä Koiramäen perhettä, kun niiden hahmojen maailma on niin hyvin lukijoille jo esitelty. Muista uudempia Koiramäki kirjoja en itse omista, mutta kirjastosta on välillä tullut lainattua. Kunnaksen tekemiin joulukirjoihin saatan syventyä lähempänä itse juhlaa, mutta muita Kunnaskirjoja saatan kaapistani esitellä jo aiemmin. Ainakin Etusivun juttu ja Suuri Avaruuskirja ovat aikoinaan tehneet minun vaikutuksen.